SUOMALAINEN JA URALILAINEN LAULUPERINNE

1. juhliminen eli iloitseminen on ikivanhaa inhimillisistä tunteista lähtöisin olevaa käyttäytymistä jonka vanhimpia muotoja edustaa hyvästä onnesta ja ruuasta (saaliista) kiittäminen ja iloitseminen heimon kesken.

2. juhlimisen alkuperäinen tarkoitus ei ole ollut haalia iloa itselleen ("hauskanpito") vaan jakaa ruokaa ja juomaa läheisten kesken, kiittää henkivoimia hyvästä onnesta ja varmistaa onnen jatkuminen tulevaisuudessa.  

3. uralilaista juhlaperinnettä voidaan jakaa jumalille ja haltijoille osoitettuihin rituaaleihin (mansien pupi-jikw, pupien tanssi, kerran vuodessa seitsemän vuoden ajan), sukulaisille ja esivanhemmille järjestettyihin kesteihin ("läkkääm lankot laulamaan, sukukunta suoltamaan, heimokset heläjämään, suu'un suurilla paloilla, heimokunnan herkkuloilla"), vuodenkiertoon liittyviin tapahtumiin (jäiden saattajaiset, päivän vastaanottajaiset), pyhien eläinten ja heimototeemien kunniaksi järjestettyihin pitoihin (karhujuhlat), elinkeinojen alkajaisiin ja päättäjäisiin (kevätkalastuksen aloitus, ompelutöiden lopetus), jutaamisen eli kiertävän elämäntyylin vaiheisiin (kesäleiri, talvileiri) ja moniin pienempiin arjen iloihin ja tapahtumiin ("iloin syön, iloin makkaan, iloin ruuvalle ruppein").

4. pohjoisen kovissa elinoloissa iloitseminen on ollut yksinkertaista ("laula lapsiin remuksi, iloks muill ihmisille"), käytännöllistä (uhrataan samalla kaikille tahoille), olosuhteiden määräämää (ruoka, sääolot), hetkeä elävää ("sillä se onkin, niin se onkin, teemme taahan tanssipaikan, isemme ilo-tupamme, hyvä täss on hyörähellä, sillan päällä pyörähellä") ja joustavaa (käydään haltijoiden pyhäkössä tai tuodaan haltijat vierailulle omaan leiriin).

5. vanhimpien tunnettujen uralilaisten rituaalien (karhupäivä, variksen päivä) rakennetta ja sääntöjä pidetään heimon ensimmäisen naisen (mansien por-ne) emon eli heimon toteemieläimen (por-klaanissa naaraskarhun) antamina.

6. iloa on pidetty ulkona kesäisin ("tehhää tantsu tantereel, ilo ikkunais ala, siel ei pää lakehen koske, otsa ei ortehen kolaha, pää ei pamaha patsahasse, jalat ei sillan liitoksii") ja sisällä talvisin ("isäntäni, vaariseni, emäntäni, muoriseni, annelkai tätä tuvasta, lainaelkai lattiaista, miss meiän hyvien hypätä, naastiloin naksutella"). kesäisin on keskitytty tanssimiseen ja kisailuun, talvisin lauluun ja tarinointiin.

7. haluttuja laulu ja tanssipaikkoja ovat olleet rannat ("itse istu soittamaan, raito rantakalliolle"), mäet ("kun menin ilo-mäelle, ilo istu viereheni") ja kivet ("istuuvun ilokivellä, laulapoajella panemma"). pyhäköt ovat sijainneet saarissa, jokien rannoilla ja metsäaukioilla.

8. ilo on kummunnut ruuasta, lämmöstä, läheisistä ja yhdessäolosta ("en huua humalapeännä, enkä vinku viinapeännä, mie oon ilman näin iloisa"). alkoholipitoisten juomien (sahti=saft, olut=öl) valmistaminen levisi uralilaisille aasian ja euroopan viljaa viljeleviltä maatalouskansoilta (karjanhoitoon ja maanviljelyyn liittyvät tavat myöhäistä lainaa, elinkeinot saivat volgalla uralilaisia piirteitä "hyvät esivanhemmat, kylvämme ihmisiä ja lintusia varten").

9. iltaa on pidetty ilon ja laulun aikana ja valon ja työn ajan vastakohtana ("jo neuvoi vanha väki, virkkoi vaalijaiseni, iloilla iloitsemaan, päivän laskulla laulamaan"). henkien on uskottu liikkuvan öisin miksi monet tavoista (ruokien pitäminen pöydillä läpi yön, "tuloo pyhät vieraat") keskittyvät pimeän aikaan ("laulan päivän päästä peäähän").

10. kylpeminen on kuulunut valmistavana toimena kaikkiin suurempiin pyhiin. kylpemällä on puhdistettu mieli ja runko arjen liasta ja huolista. veden heittäminen kiville on merkinnyt henkien kanssa yhtymistä ja puhumista. kylpemässä on käyty päivällä ennen illan istujaisia (tavat menneet sekaisin ruotsalaisten aattoillan (aatto=afton) ja jälki eli runtupäivän (runtu=drunt) perinteiden kanssa). kylpemisen rituaaliin on kuulunut laulaminen, esivanhempien muistaminen, joessa peseytyminen ja puhtaisiin vaatteisiin pukeutuminen.

11. uralilaisina tapoina voidaan pitää rajua käsien yhteen lyömistä, vaatimatonta pään taivuttamista (ilman että vartalo taittuu), viheltämistä, kuiskaamista, maiskuttamista, eläinten äänien matkimista ("kuin sorsa kutsuu sorsan-kutsumis-piipitys-äänellä me itkemme, kuin hanhi kutsuu hanhen-kutsumis-piipitys-äänellä me istumme"), eläinaiheisia rukouksia ("esitämme sopulinkarvanpehmyisen rukouksen, eläimenkarvanpehmyisen rukouksen, edelleenelettävää päiväistä valkeutta rukoilemme, edelleenelettävää kuista valkeutta rukoilemme"), kutsulauluja (seitsemän laulua kullekin haltijalle), koivunoksilla, tulella, turpeella, vedellä ja lumella puhdistamista (virvotaan, lämmitetään tulessa, hierotaan ihoon, roiskitaan päälle), pikkusormista kiinni pitämistä ja käsien kohottamista pyhiä lauluja laulettaessa, tuleen ja veteen katsomista, lastujen vuolemista ja kivien nostelemista (henkien tahtoa tiedusteltaessa), koivun käävän savulla puhdistamista, äänekkäitä huutoja haltijoille osoitettujen pyyntöjen (pojk) aikana, lahjojen jättämistä puiden rungoille, juurille ja oksille, uhrieläinten luiden kohtelemista kunnioittaen, maassa ja tulen ympärillä ruokailemista, päivän myötäisiä liikkeitä (myötäpäivään, vastapäivään) ja pyhinä pidettyjen lukujen mukaisia toistoja ja kestoja (seitsemän=pyhin luku, viisi=miesten luku, neljä=naisten luku).

12. vieraan juhla-sanan (germ. jehwla) kotoperäisiä vastineita ovat pyhät ("kekrinä, kahuin pyhänä"), kutsut ("suvullein on suur kiitos, ku hyö kutsuit kutsuhien, ja vaatiit vaterihie"), iltamat, yötsyt, illanistujaiset ("älä mää illanistuntaa, noihe kurvii kuttuu, keukosiin kekrilöi"), pidot ("myö koaalettii katsomaa, kuin tääl pietään pitoja"), ilonpidot ("soisin aina soitettavan, iän piettävän illoo"), mänkijäiset (mängyllä=soitimella metelöivä lintu, mängydä=karhun mylvintä), karkelot (karkeloida=tanssia, kisailla, hyppiä) ja kisat (kisailla=telmiä, painia, huvitella).

13. tapahtumia on nimetty niiden luonteen mukaan (langanpesijäiset, lykkäjäiset) ja tärkeää päivää / miesten ja naisten päivää tarkoittavin nimin (emäpäivä, äijäpäivä). vuotta jakavista ajankohdista on käytetty kuun ja päivän kiertoon liittyviä nimityksiä ("syänkuulla syntynyttä", "tänäpän on synnyn päivä"). heimojuhlia on kutsuttu sukujen perustajien ja toteemieläinten mukaan (variksen päivä, karhun päivä).

14. aikaa on ymmärretty maanläheisesti (aamusta iltaan, työstä lepoon), luonnon tapahtumia tarkasti seuraten ("mänin metsään kesoilla, puhetessa putkijuuren, tuomen tullessa kukalle"), talvikeskeisesti (mansin tal=talvi=vuosi) ja pisimmillään puolen vuoden (pimenevä aika, valkeneva aika) jaksoissa (terveyden pyytäminen puoleksi vuodeksi kerrallaan). valon lisäksi ("päivä miärillä mänövi") on tarkkailtu kuun, tähtien, puiden, maan ja jokien vaiheita ja monia pienempiä tapahtumia (päreiden palamisesta poron kusemiin).

15. kotimainen lauluperinne on ollut suullista ("mie en tauluista tavoita, umeroo en urkistele"), alkusointuun perustuvaa ("ahovieret aukiavi, lätäköiset läinpiävi"), ulkoa opeteltua ("onha tuohoo otsaluuhun, on tuohoo sanoja soaatu") ja luonnosta voimansa ottavaa ("miull on ulkonna umero, miull on taulu tanhuvalla"). parhaimmat laulajat ovat keksineet laulaessaan uutta ("en mie tiiä itsekkään, mitä virttä mie nyt lähen"), vaatimattomampien toistaessa muiden sanoja ("jos ei laulaa mie osanne, laulan laulajan jälestä, jos ei tanssii mie osanne, tanssin tanssijan perästä").

16. laulamista on harjoitettu niin ilossa kuin surussa, arkena kuin pyhänä, yhdessä kuin yksin ("hän kertoi niistä ajoista, jolloin hänen miehensä eli, silloin he lauloivat yhdessä, kun missä yhdessä liikkuivat, metsässä, nurmella, järvellä, niin aina lauloivat").

17. sanoja on saatu tuulilta ("tuulet miulle sanat toi, ahavaiset ajeli"), vanhemmilta ("niin laulan nyt isäni laulun, emoni laulun laakautan"), esivanhemmilta ("emoin entisten tekemät, issoimme ikisanoja"), linnuilta ("tien vieret käkköin kukkui, siit mie sain sanaliseksi"), puilta ("mänin metsää kesoilla, lepän tullessa lehelle, tuost miä poimin pollehein, otin olkamuksihein"), otsasta ("otin tuumat otsastaini, nenästäin neuvot keksin, suustain sanat suloiset") ja toisilta laulajilta ("ulkoa runoja kuulin, läpi lauan laulajoita, läpi sammalen sanoja").

18. laulamisen tärkeyttä kuvaavat sanan lukuisat toisintomuodot "lapsillemme lauleloot, pienillemme pilpattaat", "miun lapsen laulujaini, hupeloisen huutojaini, pienen piipatoksiain, mekujain mielettömän", "mie o luottu laulamaa, heitett o heläjämää", "laulo heä lammin ahvenilla, viekuttii vejen kaloilla" ja "mie kui alan alkatellaui, kielelläin kelkatella".

19. uralilaisen laulujuhlan kuvaus: "hantien karhupitoihin kuuluu villieläinten laulujen (woj arox) laulaminen. lauluja esitetään 3-7 ihmisen ryhmissä niin että laulajat pitävät toisiaan pikkusormista ja liikuttavat käsiään ylös ja alas säkeiden mukaan (tervehtien niin karhua ja paikalle saapuvia henkiolentoja). lauluja esitetään 3-10 sarjoissa. ensimmäisenä päivänä lauletaan karhun synnystä ja elämästä, toisena rakkaina pidetyistä joista ja kotiseudusta (kuvaillaan reitti juhlapaikalle) ja kolmantena jumalista (taivasjumala toromin seitsemän pojan (keskisen haltijoita) toivotaan palauttavan karhun taivaaseen, ellei tätä pyydetä perheen suojelijaksi, jolloin jää maan päälle). viimeisenä päivänä lauletaan perhelauluja eli "saman katon alla asuvien lauluja" (an raxto ärox). karhun uskotaan poistuvan viimeisen laulun jälkeen jolloin kunniakseen vietetään suruaika".

LOILOTUS

1. "soi, soi, soropilli, iäni kaunis kaljahtelloo", "soi, soi, soropilli, kun et soi, niin soraja" (lauletaan ruokopilliä valmistettaessa, järvikaisloista, päihin tuohitötteröt, "sorjast ja kauniist soittaa jottahan").

2. "mie kyselen velloltain, lausun lapselta emmoini, mitä uoot pahoilla mielin, asut alla kulmihees, joko he virsillä vettiit, suu-sanoilla soimasiit, virka, virka, meiän vello, jos hyö virsillä vettiit, jos hyö lauluilla lakkahiit, suusanoilla soimasiit, kyll kotona kostetaan, maksetaan ison majoilla" (sukujen väliset kilpalaulut).

3. "jos mie ilkiin ilkijäksi, jos mie rutkaksi ruppiin, jos mie seäännyn sättimeään, harvat käyvät nauramoaa, usiammat itkemeää" (pilkkalaulut).

4. hantien esiintyjät jaetaan tarinankertojiin (mant-ku, kertovat tarinoita ja arvoituksia iltatulen ääressä, määrittävät syitä epäonneen), laulajiin (ärox-ku, laulavat ikiaikaisia lauluja taianomaisen kielisoittimen (panan jux) säestyksellä), ennustajiin (ulom-ku, selittävät unista nykyistä, mennyttä ja tulevaa, tuovat viestejä hengiltä), taikojiin (nukol-ku, "hauskat miehet", puhuvat eläinten äänillä, kutsuvat henkiä, ennustavat metsästysonnea pimeässä kodassa), parantajiin (jisol-ku, "huutavat miehet", tekevät matkoja aliseen, tuovat tullessaan onnettomasti kuolleiden sieluja, imevät sairauksia itseensä) ja rummun soittajiin (jolto-ku, viestivät rummuillaan henkien kanssa).

5. sana laulaa (saamen lawlot) merkitsee lapsen laulattamista, sairaan valmistamista kuolemaan ja parin liittämistä yhteen (laulamalla voidaan pehmentää siirtymiä elämänvaiheiden välillä ja antaa tietoa siitä mikä odottaa).

6. saamelaisia joikuja (juoigat) pidetään lähtöisin "ajalta jolloin valo tehtiin" (ihmisillä, eläimillä, tuntureilla ja järvillä omat joikunsa).

7. obinugrilaisten kielisoitinten (tiri-sup, soiva puu) kaulat veistetään hanhen, kurjen (tor-sup, kurki-puu) tai joutsenen mallisiksi. soittimet ovat 5 ja 9-kielisiä. valmiisiin soittimiin kiinnitetään värikkäitä kankaita. soittimia pidetään niin pyhinä ettei niitä lasketa maahan. kuljetettaessa soittimet peitetään kankain.

8. volgalaisten kanteleiden (marin kusle) koppa valmistetaan koivusta, vaahterasta tai pähkinäpuusta, kansi kuusesta, pihtakuusesta tai männystä. soittimissa on 8-35 jouhista kieltä. kannelta soitetaan kaikissa tärkeissä tilaisuuksissa. soittaminen tapahtuu polvelta näppäillen (oikealla säveltä, vasemmalla säestäen). kannelta pidetään jumalattaren (kyldys) lahjana ihmisille ("jotta voivat keskustella kanssaan") ja naisten soittimena (600-luvulla naisten haudoissa).

9. saamelainen noitarumpu (goavddis, kannus) valmistetaan yksinään kasvavasta kuusesta, petäjästä tai koivusta. kalvo ommellaan jänteillä poron kaulanahasta. kalvon kuviot maalataan lepänkuorinesteellä tai verellä. koppa taivutetaan luonnostaan kaarevasta puusta (seularummut) tai koverretaan kannen malliseksi (kansirummut). koristeina käytetään kaiverruksia, helyjä, hampaita ja karvoja. kannusta lyödään kaksipäisellä poronsarvesta valmistetulla kepillä ja säilytetään kodan pyhässä peräsopessa (boassu).

10. "ei mie lapissa laula, ei virossa vierettele, mie laulan langoissain, tuuvin tuttavaisissain" (omien joukossa laulaminen).

11. "minä laulan uutta virttä, uutta virttä ja verestä, syänkuulla syntynyttä, talvella tapahtunutta" (talvi uusien laulujen väsäämisen aikaa).

12. "laulan lapsien tavalla, vierettelen vienoisesti" (lapsen lailla hyräily laulamisen vanhimpia muotoja).

13. "nyt mie vähä veärin laulon, pikkaraisen toisin puolin, soan mie sannain takasin, puhheeni toisin puolin" (lauluilla kerrotaan valheita ja tosia, "laskea luikuria").

14. pikkukivien yhteenlyöminen vanhimpia tunnettuja soitto ja säestyskeinoja.

15. laulajaksi tuloa voidaan harjoitella kuohuvan kosken rannalla (kuuluva ääni) ja lintujen ääniä matkimalla.

16. "jos mie lapsi laulan liijan, paljon mieletön pakajan, meill on vieraat viroista, ja lankot laatokasta, ne vievät sanat virroi, vievät laavat laatukkaa, miu hupelon huuvostain, miu lapsen laulostain" (sanat leviävät suusta suuhun).

17. "minä laulan liirittelen, sinisen salon sisässä, kaian korven kainalossa" (metsä mieluisa laulupaikka).

18. "tuokaas tänne kanteloinen, kynnen kymmenen nenäh, kahden polven pistyn pääh, tuotihinpa kanteloinen, kynnen kymmenen nenäh, kahden polven pistyn pääh" (kanteleen soittaminen=tarkoin määritelty rituaali).

19. "löysin suolta suuren koivun, niitulta niverrän koivun, kantelehen kansipuuksi, sain mie kannel valmihiksi" (kanteleen valmistusta).

20. "kuin myö laululle läheme, virtten töille työnteleme, nijn pannan käsi kätehen, liha toisehen lihahan, anna kättä kämpyrälä, hongan oxaa ojenna" (kahdestaan laulamista).

21. mansien noitarumpu (kojp, kannus) on halkaisijaltaan 30-60cm ja muodoltaan pyöreä tai soikea. soittimen kehyksen ulkoreunaan kiinnitetään 7-21 koivunoksista veistettyä tappia (kojp jur, "taikapedot"). tappien päälle asetetaan vanne johon kiinnitetään poron tai hirvennahasta valmistettu kalvo (kalvoa ei maalata). kalvon takapuolelle kiinnitetään koivuinen y:n tai x:sän muotoinen kädensija (oksanhaara). soittimen hengen (kojp pupi) uskotaan asustavan kädensijassa. kädensijaan ja kehyksen sisäpuolelle kiinnitetään nauhoja, tiukuja, sormuksia ja riipuksia. rumpukeppi (kojp-jiw, kannus-puu) päällystetään puoleen väliin poron tai karhun nahalla (käytetään soittamiseen ja ennustamiseen). soittimessa asustavan hengen uskotaan heräävän kun rumpua lyödään. 

22. mansien noitarumpua (kojp) käytetään henkien kanssa keskusteluun, parantamiseen, onnen kääntämiseen ja ennustamiseen. rummun kalvo lämmitetään ennen käyttöä. soitinta säilytetään kotipyhäkössä. soittimelle uhrataan haltijoiden tavoin. uusi soitin otetaan käyttöön soittimen hengelle osoitetulla seremonialla.

23. mansien pyhänä pitämän 7-kielisen soittimen (lint, "hanhi") koppa valmistetaan pihdasta tai kuusesta. kielinä käytetään poron jänteitä tai suolia. soitinta soitetaan kaikissa tärkeissä tapahtumissa (karhupäivät) ja säilytetään haltijoille varatussa aitassa.

24. mansien tarinat (mojt) jaetaan naisten tarinoihin, miesten tarinoihin, myyttisiin tarinoihin (jalpin mojt, pyhä tarina), luomistarinoihin (ma untum jalpin mojt, pyhä tarina maan alusta) ja sankaritarinoihin (alxatno mojt, sota tarina). pyhiä tarinoita on lupa kertoa vain talvisin.

25. mansien noitia kutsutaan nimin kajno-xum (loitsulauluja-laulava-mies), lilin-pupin-xum (elävän-haltijan-mies), man-najt (veistä-käyttävä-noita), sayrapon-najt (leikkaava-noita), penyon-najt (ennustava-noita), potortan pupi (pyhästä-laatikosta-ennustava-noita), kojpin-najt (kannusta-soittava-noita) ja waltaxton-najt (soittimen-avulla-henkiä-kutsuva-noita). soittokyvyn uskotaan nostavan noidan arvoa ja mainetta (henget eivät kuuntele tavallista puhetta).

26. mansien pyhä kielisoitin (sank oltap, viisi-kielinen-puu-jota-jumalat-rakastavat) veistetään setristä, pihdasta tai haavasta. soitin on toisesta päästään kärkevä ja toisesta haarukka. soittimessa on 3-7 jänteistä valmistettua kieltä. soitinta pidetään polvilla niin että toinen pää nojaa käsivarteen (toinen käsi soittaa, toinen vaimentaa ääniä). kuljetettaessa soitin peitetään liinalla (kannetaan "pää" edellä).

27. mansit nimeävät sävelet aiheiden mukaan (pelym-ojka tan, pelymin-vanhan-miehen-sävel, jokaisella sävelellä merkitys).

28. mansien toista pyhää kielisoitinta (7-13 kieltä) kutsutaan nimellä tariy-sip-jiw (kurjen-kaulan-puu). soitin veistetään yhdestä puusta (koppa ja kaula linnun muotoisiksi). soitinta saavat soittaa vain miehet.

29. mansinaisten tumran valmistetaan poron olkaluusta. huuliharpun tapaista soitinta soitetaan etenkin keväisiä kalapatoja pystytettäessä.

30. mansit laulavat rituaalilauluja kimeällä tai erikoisella "soinnikkaalla" äänellä. karhulauluja laulettaessa pidetään kiinni pikkusormista ja nostetaan ja lasketaan käsiä laulun mukaan (keskimmäinen laulaja laulaa äänekkäästi, sanat tarkasti lausuen, muut hiljaisin äänin, laulajia pariton määrä).

31. mansien ilo ja ylistyslauluja (ulilap, laulettu ilo) lauletaan lapsille, eläimille ja rakastetuille silloin kun toivotaan näille hyvää tai kun ajatellaan näitä. ulilapien uskotaan suojelevan ja tuovan hyvää onnea. lauluja esitetään etenkin kaukana oleville rakkaille.

32. mansien tanssit jaetaan sukupuolen ja iän mukaan. miesten tanssissa (xum jikw) tanssivat vuorotellen pojat, laulajat ja muut miehet, naisten tanssissa (ne jikw) tytöt, vanhat naiset ja aikuiset naiset. jokaista ryhmää säestetään omalla sävelellään (ayit jikw tan=neitojen tanssin sävel).

33. mansien pyhät tarinat (jalpin mojt) kertovat maailman luomisesta, jumalista, karhusta ja esivanhemmista. tarinoita esitetään talvisilla karhupäivillä. tarinoita kerrottaessa ollaan tarkkoja siitä että jokainen yksityiskohta tulee esitetyksi (tarinan uskotaan elävän). kertoja valmistautuu esitykseen pukeutumalla parhaimpiinsa ja asettamalla eteensä pyhiä esineitä. tarinoita kuunnellaan suurella hartaudella. kertoja palkitaan esityksestä ruokalahjoin. kertojat valitaan lapsina hyvän muistin ja äänen perusteella. parhaiden kertojien uskotaan pystyvän vaikuttavan ihmisten kohtaloon ja onneen.

34. mansien karhupäivien tansseja kutsutaan suureksi esitykseksi (janiy tuliylap), suureksi tanssiksi (janiy jikw) ja henkien esitykseksi (pupiy tuliylap). tapahtumaan kutsutaan joukko eläinhahmoisia henkiolentoja jotka astuvat sisään kutsuvan laulun (kaston eriy) aikana. sisällä henget esittävät omat tanssinsa soiton ja laulun säestyksellä seremoniaa johtavan pyytävän miehen (kaston xum) toistaessa liikkeet. kuuluisimmat henget saapuvat paikalle viimeisenä iltana. tärkeimpien henkien (jumalatar kaltas-ekwa) pyhyyttä korostetaan laittamalla esittäjän päälle suuri liina (silon-tor).

35. mansien noitalauluissa (kaj-sow) kuvaillaan henkeä johon halutaan ottaa yhteyttä ja selitetään tälle miksi yhteyttä halutaan. hengelle lauletaan kuin laulettaisiin itselleen (hengen hahmossa). laulavaa noitaa nimitetään sanoin najt-xum kajji (najt-xum=noita-mies, kajji=ukkometson soidinlaulu). laulamiseen valmistaudutaan istuutumalla tulisijan ääreen ja lämmittämällä rummun kalvo.

36. sana ääni (saamen jiedna) tarkoittaa äännähtelyä, äänekästä puhumista ja laulamista (unkarin enek=laulu, enekel=laulaa).

37. sana loilottaa tarkoittaa uneen laulamista (viron loilutada=laulaa uneen, loil=unilaulu).

38. sana loitsia (karjalan loihtia) tarkoittaa taikomista ja loitsujen lukemista (loitsu=loihtu, lovehtie=puhua äänekkäästi, esittää itkuvirsiä).

39. "miunkos lauloa tuloo, miunkos vuoro vieretellä", "voinhan miekin vuorostain, löyän miekin lörpötystä", "la ma laulan liirittelen" (laulaa-sanan vastineita).

40. "käyvää, langot, laulamaa, vellekset vetelemmää, langot laulaat hyväst, vellokset somin vettäät" (sukulaisten kanssa laulamisen tärkeydestä).

41. "la ma laulan liirittelen, kesälinnun tienoselta, talvirastahan tavalla" (lintujen laulua ihaillaan ja jäljitellään).

42. mansien uskonnolliset laulut jaetaan karhulauluihin (uj eriy), pyytäviin lauluihin (kaston eriy), esiintymislauluihin (tulilap-eriy) ja shamanistisiin lauluihin (satxatno-eriy). arkisemmat laulut jaetaan henkilökohtaisiin lauluihin (ulilap) ja laulettuihin tarinoihin (eryon mojt).

43. mansit laulavat henkilökohtaisia lauluja itsestä, toisista, ihmisten aikaansaannoksista ja tärkeistä tapahtumista. lauluilla viestitään sosiaalista asemaa. omaa laulua käytetään "käyntikorttina". oma laulu aloitetaan sanoin "amki eryum" (laulan itseni). toisen laulu aloitetetaan ja lopetetaan henkilön kuvaukseen (laulan "tämän nimisen", "tästä kylästä" olevan laulun).

44. hantien tanssit jaetaan henkitansseihin (lunk jak), pyhiin tansseihin (jemon jak) ja villieläinten tansseihin (woj jak). henkitansseja tanssitaan tärkeissä rituaaleissa ja vuotuisjuhlissa (seitsemän vuoden ajan samassa paikassa). pyhiä tansseja tanssitaan karhupäivillä (vuorotellen pyhien laulujen kanssa).

45. hantien tansseja ovat nolon jak (tanssi nuolten kanssa), jemon akan jak (pyhien nukkejen tanssi), aj apajon jak (tanssi lapsien kanssa), kus jak (tanssi vanteen kanssa), esivanhempien tanssi ja maan ja heimojen synnystä kertovat tanssit. tanssimisen uskotaan puhdistavan tilaa.

46. hantinoidan käyrä rumpukeppi (palontin) veistetään koivusta. kepin toinen puoli kaiverretaan ja toinen jätetään tasaiseksi. keppiä heittämällä voidaan ennustaa. kepin pintaan liimataan karvaa ja luuta johon kaiverretaan noidan tärkeimmän apuhengen (käärme, lisko) kuva.

47. hantit kutsuvat pyhiä 3 ja 5-kielisiä soittimia nimin "puu jossa kielet" (narkos jux) ja "soiva puu" (naros jux). soitin veistetään yhdestä puusta veneen tai jousen muotoon. soitinta soitetaan kisojen ja tanssien yhteydessä. kuljetuksen ajaksi soitin peitetään kankain.

48. "tulkoon virrein tuppaan, soakoon suojaan sannain, poikki puolin polvillein, pitkin varpahaisillein, kuka ei mahu ovesta, se iloitkoon ikkunista, ja remuitkoon reppenist" (lauluja pidetään elävinä).

49. "mie oon vissiin virren seppä, laululoihen laittelia" (seppä tarkoittaa taitavaa, sepittäjää, sanaseppoa).

50. "laulo enne lappalaine, kotapoika kolkuttel, vesa vanha vierettel, laulo heä lammin ahvenilla, viekuttii vejen kaloilla" (eläimille laulaminen ikivanhaa lauluperinnettä).

51. "lauletah lapinki lapset, tinarinnat riekahuipi, nuotijolla nukkuossa, moatessa remutulella, lihan on petran purtuohe, särin on silmän syötyöhe, vejen on lammin juotuohe" (ruuasta ja juomasta kiitetään lauluin, vrt. vieraat ruokarukoukset).

52. "muut lauloit laialtaan, pittiit puolta puoleltaan, meiän laita jäi laulamatta, meiän kolkka on koskematta, meiän puol pitelemättä, voinhan miekin puoleltain" (lauluilla pidetään omien puolia).

53. "laula lapsille remuksi, ja ilokso itselleni" (lapsille laulaminen ikivanhaa perinnettä).

54. "jos ei laulaa mie osanne, laulan laulajan jälestä, jos ei tanssii mie osanne, tanssin tanssijan perästä" (nuoret oppivat jäljittelemällä vanhempia).

55. "näitä ennen isäkin lauloi, kirvesvartta veistäissään, näitä ennen emokin opetti, keträpuuta kiertäissään, kun lapset istui lattijalla, pere pitkän pöyvän päässä" (työlaulut, vanhemmilta perityt laulut).

56. "en mie uo opissa olt, käynt en kieli-koulolois, oma maa opetti, oma tanhut tantsimaa" (omat maa, omat tanssit).

57. "istuuvun ilokivellä, laulapoajella panemma" ja "kun menin ilo-mäelle, ilo istu viereheni" (perinteisiä laulupaikkoja).

58. "la laulan miä hanoin, vesilintu vierettelen, heinäsirkka sirkattelen, pöröläisenä pörisen" (eläinten laulusta mallia).

59. "en mie rahasta laula, suuta kullasta kuluta, paperist en paa sanoja, hopiasta huoliani" (laulaminen sydämen asia).

60. "laulan mie laulajat mokomat, kukun kukkujat mokomat, sorran suohon portahaks, maahan varraks vajotan" (kilpalaulanta).

61. "pillit seisoit seinän päällä, kantelo kalintkan päällä, urut uuvessa tuvassa, pillit seisoit seitsen vuotta, kannel kaiken miun ikäni, kuka pilliä piteli, kuka katsoi kanteloa, vello pilliä piteli, sisko katsoi kanteloa" (kantele tyttöjen, pilli poikien soitin).

62. "olkaan otsa huomeneeks, toinen toiseeks areeks, paremmille laulajille, kummemmille kukkujille" (lopetussanat).

63. "nyt ollaan yhessä yötä ja tehjään yhess työtä, nyt myö leikki lyötänee, iloinen iseltänee, tantsu tallaeltanee" (puhdelaulut).

64. "en mie virttä viikon etsi, kauan en tutki tuoniloita, löyän virret vierestäini, remut reunapuolestani" (laulujen aiheet läheltä).

65. "kui häissä hätä tulloo, sitt rannan eukko etsitään" (hyvät laulajat arvostettuja).

66. "löysi ruokoa murusen, kalanluuta kappalehen, mikä tästäkin tulisi, tulis koppa kanteletta", "mistä kielet saatanehen, hiuksista hiijen hirven, jouhista ujon upehen", "läksi luota luotoselta, lohen luita luotosella, lohen luita, luunmuruja, hauin suuren hampahia, täss ois alku kanteletta", "mistä koppa saatanee, tuolta tuomikko purolta, kuusesta kumajavasta", "tuoss ois naulat kantelvoista, hampahista halien hauvin", "mist on koppa soatanehen, juuresta kumien kuusen, paju-pehkom persiestä" (kanteleen valmistusta).

67. "itse vanha Väinämöinen, pani ponnen polvelleh, kären käänti taivoseh" (pyhänä pidetyn kanteleen soittoasento).

68. "ei se soitto muilla soita, kun ei soine laatialla, vanku vaivan nähnehellä" (soitin soi valmistajalleen).

69. "kielin kantelvo pakasi" (elävä kantele).

70. "sano vanha Väinämöinen, annas soitto sormilleni, itse istu soittamaan, raito rantakalliolle" (perinteinen soittopaikka).

71. "ei oo tantsi miun rotima, eikä toisen kumppalini, tantsi on tuotu tuonempoa, uuen linnan ulkopuolen" (ns. kansantanssien vieraasta alkuperästä).

72. selkuppien kertomaperinne voidaan jakaa tarunomaisista esivanhemmista kertoviin tarinoihin (alkujaan lauluja), eläimistä ja hengistä kertoviin tarinoihin, ihmisten ja henkien kohtaamisista kertoviin tarinoihin (karhutarinat), laulettuihin tarinoihin (vetoomukset hengille, henkilökohtaiset laulut, "laulan mitä näen"), shamanistisiin lauluihin, shamaanien teoista ja mittelöistä kertoviin lauluihin, sosiaalisia sääntöjä välittäviin tarinoihin ("miksei joutsenta saa tappaa", "miksei karhua saa tappaa", "miksei kaikkia hirviä saa tappaa") ja maan synnystä ja jumalista kertoviin luomistarinoihin.

73. noitarumpua pidetään shamanistisena karttana ja noidan kulkuvälineenä (poro, vene). rumpu koristellaan olevaisuuksien tasojen (ylinen, alinen) ja tärkeimpien henkien (aurinko, kuu) kuvin. alisen kuvat maalataan tummalla värillä, ylisen vaalealla, keskisen tummalla ja vaalealla. noidalla uskotaan voivan olla elämässään seitsemän rumpua (jokainen edellistä suurempi, seitsemännen jälkeen voima alkaa vähenemään).

74. selkuppien noitarumpu elävöitetään eli herätetään henkiin matkaamalla yliseen mistä tuodaan poron henki (henkisielu keji) ja ohjataan tämä rumpuun. toimitus kestää 7-10 päivää (ajoitetaan muuttolintujen lähtöön tai paluuseen). henki ohjataan rumpuun keräämällä rummun valmistuksesta jääneet ainekset, kastelemalla nämä "elävällä ja kuolleella vedellä" ja nostamalla rumpu noidan kotipuuhun. rumpujen ajatellaan olevan "tiettömiä" ennen henkiin herättämistä.

75. noidan (selkupin tetipi) tunnuksina pidetään pukua (linnunhahmoinen tai mustapunainen), nahkaista esiliinaa (qutin, "linnunrinta", koristellaan apuhenkien kuvin), sarvekasta päähinettä (sumpkil yki, aikaisintaan 7 vuoden jälkeen), turkiskenkiä (käpälien muotoiset), kannusta eli rumpua (naisnoidilla vaihtoehtoisesti parantava kielisoitin pingir), rumpupalikkaa (qapsit, yliseen matkattaessa poronnahkainen, aliseen matkattaessa karhunnahkainen), jousta ja nuolta ja shamaanin sauvaa (sumpil tyri, olevaisuuksia yhdistävän maailmanpuun tunnus).

76. selkuppien laulajat (kwelzimba, vanhoista laulavat) käyttävät esiintyessään karhunaamareita ja käpäliä. pyhiä edeltävänä iltana ei ole sallittua laulaa ("Nom suuttuu").

77. selkuppien noitarumpu nuna (munan muotoinen, 70-90cm pitkä, 60-70cm leveä, 12cm syvä) veistetään lehtikuusesta, kuusesta tai koivusta (puusta jonka latvassa seitsemän suoraa oksaa, auringon puolelta). rummun ulkoreunaan veistetään syvennykset joihin kiinnitetään (jäntein) seitsemän 3cm pitkää puista tappia (nunan ynkilsat, rummun korvat, seitsemän olevaisuuden tasoa). rumpu päällystetään hirvasporonnahalla (venytetään korvien päälle). kehyksen sisäpuolelle kiinnitetään kädensija (9cm leveä, koristellaan henkien kuvin), tiukuja ja apuhenkien kuvia (kotka, kuikka, kurki). kädensijan keskustaan kiinnitetään metallinen rengas tai jousi (käynti aliseen). kalvoon maalataan karhuja (alapinta, musta), poroja (yläpinta, punainen), "poron kylkiluut" (viivoja, maailmojen rajat), aurinko (oikea reuna, ylinen) ja kuu (vasen reuna, alinen). kalvon keskelle maalataan shamaanin tärkein apuhenki (lisko, käärme, poro).

78. selkupit pitävät noitarumpua "kanoottina jolla noita liikkuu jokia pitkin, vedenhaltijan tyttären pitäessä perää" (liikutut joet sukukohtaisia, kotka-klaaniin kuuluva kulkee kotka-jokea, jokien uskotaan alkavan elämänjumalatar Ilinta kotan seitsemän-silmäkkeiseltä-suolta ja päätyvän kuolleiden mereen).

79. noitarumpu kuumennetaan ennen käyttöä (nunap tanirät, tehdään vastaanottavaiseksi). rummun kuumentaa noidan apulainen. noidan rummuttaessa muut istuvat hiljaa ympärillä (ei edessä tai takana). istunto aloitetaan kutsumalla matkalla tarvitut apuhenget (hengen saapuessa äänekkäämpi lyönti). rummutusta säestetään lauluin ja ravistamalla rumpua (niin että kulkuset helisevät). noidan kohdatessa vaikeuksia rummuttamisen tahti kiihtyy. muut yhtyvät lauluun matkan loppuvaiheissa (laulun ollessa äänekkäimmillään).

80. rumpukapula (qapsit) veistetään suolla kasvavasta koivusta tai setristä (46cm pitkä, 6cm leveä, kädensija 17cm). kapula maalataan punaiseksi (ylinen) ja mustaksi (alinen). keskivaiheille kiinnitetään noidan apuhengen (käärme, sisilisko, saukko) kuva (periytyvät samaan sukuun kuuluvilla). kapulan pää pehmustetaan hirven, poron, karhun tai saukon nahalla. toiseen päähän veistetään kapulan hengen (qapsitil losil wenti) kasvot (pidetään rummun tavoin elävänä, nuorilla noidilla pelkät kapulat joilla rummuttavat jalkojaan lauluja opetellessaan).

81. selkuppien, nganasanien, nenetsien, enetsien ja mansien noitarummut veistetään villiporon hahmoisiksi (pidetään elävinä olentoina, herätetään henkiin ennen käyttöä).

82. selkup-shamaanit matkaavat yliseen peurapuvussa (villiporo) ja aliseen karhupuvussa.

83. enetsit jakavat shamaanit kolmeen ryhmään kykyjen mukaan (vahvin budote tadibe, omaa koko puvun, soittaa kaikkia kolmea rumpua, heikompia shamaaneja kahta kolmesta rummusta soittava dyano tadibe ja savode tadibe).

84. enetsi-shamaanin puku kuvastaa lintua (puvusta roikkuvat luiset riipukset höyheniä, helistimiä sisältävä rintaosa linnun rintaluu).

85. enetsien kertomaperinne jaetaan tarunomaisista taikavoimia omaavista sankareista kertoviin tarinoihin (syudobichum, syu=suu), taivaankappaleiden (tähden tarina) ja maamerkkien (ihmisiä muistuttavat kivet) synnyistä kertoviin tarinoihin, ihmesyntymistä, ruuasta, nälästä ja sairauksista selvinneistä kertoviin tarinoihin ja pareittain kerrottuihin (tarinat yhteydessä toisiinsa) jokapäiväisestä elämästä, klaanien synnyistä, kuuluisista henkilöistä (shamaaneista) ja tärkeistä tapahtumista kertoviin tarinoihin (uutiset, dyorechu). 

86. enetsien laulut jaetaan henkilökohtaisiin säveliin (barei, jokaisella ihmisellä, eläimellä ja elävällä esineellä oma) ja tarkoin määriteltyä rytmi ja lauserakennetta seuraaviin laulu-lauluihin (kunuyare, kinuade).

87. enetsien laulut esitetään "vaimealla äänellä", "huolestuneella äänellä" tai "innokkaalla äänellä".

88. enetsien soittimiin kuuluu budote tadibe-shamaanien käyttämä jousisoitin (na iddo, "taivaallinen jousi"), 2-kielinen luuttusoitin (tetygol seneku, koppa yhdestä puusta, soitto mukailee laulua), ruusupajupilli (sizydi, pajun sydämestä), ruokopilli, hanhensulasta valmistettu pilli ja tuulta kutsuvat torvi (vyrvyr).

89. enetsien rummut (peddi, fendir) jaetaan kolmeen ryhmään shamaanin kykyjen mukaan (mitä kokeneempi shamaani sitä enemmän heliseviä luu ja metalliriipuksia ja koppaa vasten soivia karhunhampaita).

90. enetsien rumpuihin kuuluu pyöreä savode-peddi (ei koppaa vasten soivia osia, puinen ristinmuotoinen nahkasuikaleilla kiinnitetty kädensija, heliseviä luuriipuksia), pyöreä dyano-peddi (kahdeksan koppaa vasten soivaa osaa, metallinen ristinmuotoinen kädensija, heliseviä luu ja metalliriipuksia) ja soikiomainen nano-peddi ("taivaallinen kannus", koppaa vasten soivat osat jäntein pehmustettuja karhunhampaita, paljon erilaisia luu ja metalliriipuksia).

91. nenetsi-shamaanin varusteisiin kuuluu metallinen pääsuoja, riipuksia, kasvojen edessä roikkuvia hapsuja tai nauhoja, shamaanin vyö, seitsensormiset käsineet, apuhenkien (tadebtso) kuvia, rumpu ja helistin (säilytetään pyhässä reessä).

92. nenetsien eeppiset laulut (syudbabts) lauletaan kolmannessa persoonassa (tietyissä kohdissa voidaan vaihtaa ensimmäiseen).

93. nenetsit pitävät tarinoita elävinä olentoina (myneko=tarinan henki, lakhanako=sanan henki).

94. nenetsien suullinen perinne jaetaan puolison etsinnästä, kostomatkoista, jättiläisistä ja jousilla lentävistä tarunomaisista sankareista ("Jää-saaren-valtias") kertoviin eeppisiin lauluihin (syudbabts), maahisista (sikkhirtya) kertoviin tarinoihin (va’al), jokapäiväisestä elämästä kertoviin tarinoihin (syudbabts-tsarka), ensimmäisessä persoonassa esitettyihin itkuihin (yarabts), tarunomaisista eläimistä (hiiri, kettu, varis, karhu, lokki) ja haltijoista kertoviin tarinoihin (lakhanako, vadako), rukous-loitsuihin, shamanistisiin lauluihin, luomistarinoihin, improvisoituihin lauluihin (khnnabts), henkilökohtaisiin lauluihin (syo), kehtolauluihin ja arvoituksiin. 

95. nenetsit kutsuvat laulajien henkilökohtaisia säveliä nimin yangebts syo ja hfn’kyab sho (jokaisella oma suvun laulajien säveliä mukaileva sävelensä, laulettaessa sävel pysyy samana sanojen vaihtuessa).

96. nenetsit kutsuvat yleisesti tunnettuja lauluja nimellä khynabts (ky’nash, kynavs, varataan taitavimmille laulajille).

97. nenetsien eeppiset laulut (syudbabts) esitetään hitaaseen lausuvaan tavuja painottavaan tapaan (yksi äänne / tavu, kuten itämerensuomalaisillakin).

98. nenetsien itkut (yarabts, jalavs halapsh) esitetään lisäämällä säkeisiin kuoromaisia toistoja (rivin keskelle tai loppuun) ja toistamalla viimeinen säe moniäänisesti.

99. nenetsit kutsuvat shamaanien lauluja nimin tadebya ja tatep’a (erikseen sienilaulut (vipi kynavs), ennen metsästystä esitetyt loitsut (tuye’ma) ja paarmoja asuinpaikoilta karkottavat loitsut (tyhrosh)).

100. nenetsit nimittävät shamaaneja kykyjen mukaan ("hän-joka-tulkitsee-unia", "hän-joka-saattaa-sielun-aliseen", "hän-joka-osaa-hypnotisoida").

101. nenetsishamaanit toistavat yhdessä laulaessaan toistensa laulut arvojärjestyksen mukaan (taivasshamaani, maashamaani, shamaanin apulainen eli tel’tana).

102. nenetsien soittimiin kuuluu "soiva kieli" (syanako tyo, pidetään yhdellä kädellä, näppäillään toisella), "soiva jousi" (syanako nyn, soitetaan nuolella, kärkeä pidetään hampaissa), "soiva soitin" (syanako mirv, 2-kielinen luuttu jolla säestetään improvisoituja lauluja, lusikanmallinen koppa), pajupilli (syudko), ruokopilli (shu´talsu), sulkapilli (muno´la, munshan), "vihellyslevy", ropelimainen puinen puhallinsoitin (vyvko, lyjla) ja porojen kutsumiseen käytetty puhallinsoitin (whip—patok).

103. nenetsit kutsuvat shamaanien rumpuja nimin penzer-is (yakut-tyyppiä), p’yen’shal(ugri-tyyppiä) ja penzyar (kahva ugri, koppa yakut).

104. nenetsien helistimiin kuuluu porojen valjaisiin ja naisten ja lasten vaatteisiin kiinnitetyt "soivat lautaset" (khyngna), porojen kaulaan ja haudoille ripustetut ruokokellot (senga), porojen valjaisiin ja juhlavaatteisiin kiinnitetyt käpymäiset helistimet (senga kotsa), naisten letteihin ripustetut koristellut metalliriipukset (yesya deda, nayept b´yesha), naisten päähineisiin kiinnitetyt helisevät metalliriipukset (yesya pudko), shamaanien käyttämät helistimet (dyusan dyuguku, "soiva haltija") ja porojen sarvia vasten kolisevat puu ja metalliriipukset (loloko, talka, karkottavat susia).

105. nganasanien kertomaperinteeseen kuuluu talvisin lauletut taikavoimia omaavista sankareista kertovat eeppiset laulut (sitabi, laulaminen kestää useita öitä, laulajat arvostettuja tietäjiä), jokapäiväisestä elämästä ja tapahtumista kertovat tarinat (dyurume, "kuulumiset"), viekkaasta pienestä miehestä (sly dyaiku) ja jättiläisistä (sige) kertovat tarinat, väärin tai vastoin totuttua tekevästä miehestä (ibul) kertovat tarinat (saavat kuulijat nauramaan), luomistarinat (luojahenkinä Kaiken-sen-millä-on-silmät-emo ja maanhenki Syruta-nguo joiden lapsesta Poromiehestä tulee maan ensimmäinen asukas ja ensimmäisten ihmisten totemistinen suojelushaltija), haltijoista (ngua) ja yliluonnollisista olennoista (barusi, dyamady, koika) kertovat tarinat, "päättömistä ja karvaisista ihmisistä" kertovat tarinat, improvisoidut laulut (kertovat syvistä tunteista ja pitkistä matkoista), vertauskuvalliset laulut (keineirsya), arvoitukset (tumta) ja sanonnat (bodu).

106. nganasanien henkilökohtaiset laulut (baly) edustavat vanhinta tunnettua uralilaista lauluperinnettä (jokaisella useita itse keksittyjä tai vanhemmilta saatuja säveliä).

107. nganasanien lauluihin kuuluu iloiset "sienilaulut" (khoankutuo baly), vertauskuvalliset vuoropuheluina tai kilpalaulantana lauletut "tietäjälaulut" (keineirsya, kainarue) ja laulun tarinan hahmojen henkilökohtaisin sävelin esitetyt eeppiset laulut (sitabi, henkilökohtaisten sävelien "kokoelmia").

108. nganasanien piiritanssit tanssitaan "karhun ääntä matkien" (narka kunty, syviä kurkkuääniä sisään ja ulospäin möristen).

109. nganasanit sekoittavat kaikkiin lauluihin ja leikkeihin eläinten ja lintujen ääniä (erikseen aidoilta kuulostavat metsästäjien ja poronhoitajien käyttämät vihellykset).

110. nganasanien shamaani eli noitalaulut (nada baly) esitetään moniäänisesti niin että shamaani laulaa ensin ja toinen laulaja yhtyy lauluun viimeisessä säkeessä.

111. nganasanien shamaanilaulut jaetaan hengiltä (d´amada) saatuihin lauluihin eli henkien henkilökohtaisiin säveliin ("jotka-kuuluvat hengille", laulut 8-16 sävelen yhdistelmiä), henkiä kutsuviin lauluihin (nabatachio baly), ennustaviin lauluihin (khositapsa baly) ja pyytäviin lauluihin (nantami baly).

112. nganasan-shamaanit säestävät lauluja kannuksin (khendir), kulkusin varustetuin kepein (chire), helistinmäisin nikamallisin rumpukepein (kheta´a) ja vaatteisiin kiinnitetyin luista, metallirenkaista, suipoista putkiloista ("linnunsulkia"), levyistä, ruokokelloista (sanku) ja lautasista (sineri) valmistetuin helisevin riipuksin (kakh´aa).

113. nganasan-shamaanin puvusta roikkuvat riipukset esittävät sukunsa totemistisia koika-henkiä (n’uony=kuikka, kokery=kurki, denkuyka=joutsen, chedo=kuu).

114. nganasanit kutsuvat shamaanien apuhenkiä nimellä dyamady.

115. nganasanien helistimiin kuuluu vaatteisiin ommellut putkimaiset riipukset (khono), metsästysjousiin kiinnitetyt helisevät riipukset (sineri, suojelevia), porojen kaulaan ripustetut riipukset (sanku), villiporojen houkuttelemiseen käytetyt pahkakepit (dereva, hangataan puuta vasten) ja susien pelästyttämiseen käytetyt helistimet.

116. nganasanien soittimiin kuuluu tuulen kanssa keskustelemiseen käytetyt pyöritetyt "ulvojat" (bia khery) ja pillit (sani khery), hanhensulista tehdyt pillit (d´eptu chue s´ucharsa), punapajupillit (l’ansa s’ucharsa), lintujen ääniä jäljittelevät putkikasveista tehdyt pillit (anika´a njomma´a s´ucharsa), jännekielisoittimet (s´echikiririe, kärki hampaissa, näppäillään vasemmalla kädellä, ääntä muutetaan huulilla painaen) ja "laulavat jouset" (koininte dinte, kärki hampaissa, soitetaan nuolella).

117. selkupit jakavat shamaanit (teetypy) pimeässä kodassa taikoviin (kamantyryl´kup), valoisassa kodassa taikoviin (syumpyl´kup), niihin jotka saattavat kuolleiden sieluja (sympytyl´ira) ja uneksiviin shamaaneihin (kyutyaptypyl´kup, eivät käytä kannusta).

118. selkupit jakavat laulut (yyngyma) kehtolauluihin (kukyra yyngyma), itkuihin (chyyry yyngyma), tanssilauluihin (laksy yyngyma) ja sienilauluihin (yutshrpy yyngyma).

119. selkuppien henkilökohtaiset laulut (kol´ma, koymy) lauletaan omin sanoin yhteisillä sävelillä (joka suvulla omat paikalliset sävelensä).

120. selkuppien eeppiset laulut (keyel´tyma) lauletaan kokonaisina alusta loppuun tai jaetaan laulu ja kertomaosiin (kertovat tarunomaisesta sankarista Ichasta, Pikulya-linnusta, verkkoa kutovasta hämähäkistä).

121. selkuppien shamanistiset laulut (syumptya) koostuvat itse löydetyistä ja shamanistisilta esivanhemmilta perityistä suojelushenkien eli apuhenkien sävelistä.

122. selkup-shamaanit oppivat uuden sävelen joka kevät ja syksy lintujen lähtiessä ja palatessa (lintujen ääniä, ääniksi puettuja tunteita).

123. selkupit säestävät shamaanien laulua kannuksin, helistimin, huulilla soitetuin harpuin (naiset), soivin-jousin (mies) ja ruokopillein (laulua toistaa shamaanin apulainen).

124. selkuppien soittimiin kuuluu "soivat jouset" (syontyrya ynty), nuolella soitetut kielisoittimet (kaga, kielet jänteistä), tarunomaisen Ichen soittamat kielisoittimet (pynkyr, kumbyrsa, kagabyl´kok, luuttumaisia, 1-5 kieltä), ruokopillit (puzi, puuty, sormenrei´illä ja ilman), punapajupillit (setylya, sychapo), ruohopiiput (kosyl puty), sulkapillit (kikym tuu), päristimet (kolapo), torvet (kympapo), shamaanien kannukset (nunga, pener) helisevine riipuksineen (shyami) ja keppeineen (kapshit, solong), käpymäiset "elämän puuta" esittävät helistimet (shyaki, kiinnitetään kannuksien takapuolelle ja shamaanimatkoilla käytettyihin sauvoihin), kielikellot (rangsa kesy), kulkuset (chilcha kesy), porojen kaulaan laitetut helisevät riipukset (lungkal), porojen valjaisiin kiinnitetyt helistimet (sool´doompy, possool) ja vaatteisiin ripustetut helisevät riipukset (raksha, kungkura).

125. mansit laulavat pyhinä pidettyjä lauluja talvisin auringon laskettua (lumen / pimeän aika=laulujen aika).

126. mansien kertomaperinteeseen kuuluu luomistarinat, karhupäivillä esitetyt "petolaulut" (ui-eryg), loitsut, rukous-laulut, tarunomaisista sankareista kertovat tarinat (targyn-moit), alkuheimoista (por, mos) ja esivanhemmista kertovat tarinat, haltijoiden (menkv, mis) kohtaamisesta kertovat tarinat, arvoitukset ja tunteelliset laulajan mielialasta kertovat laulut.

127. mansien karhupäivien pyhiin lauluihin (jalpin khetel) kuuluu ensimmäisen yön ensimmäisellä puoliskolla esitetyt "karhun herätyslaulut" (kholi eryg), sukulaisten hengille ja jumalille osoitetut kutsulaulut (kastil eryg), sukujen toteemeille esitetyt "petolaulut" (ui eryg) ja henkien olemusta tai saapumista kuvaavat "henkien tanssit" (pupi yek).

128. mansien karhupäivien ensimmäisen yön toisen puoliskon menoihin kuuluu naamioihin pukeutuneiden esiintyjien näyttelemät kohtaukset lauluineen ja tansseineen.

129. mansien karhupäivien viimeisen illan menoihin kuuluu "jumalten salaisten laulujen" (jalpin eryg) esittäminen (naiset ja lapset eivät osallistu tilaisuuteen).

130. mansien pyhien laulujen välissä soitetaan säveliä (eryg tankve) jotka toistavat edellisen laulun säveltä tai johdattelevat kuulijoiden korvia seuraavaan (soitetaan kielisoittimin).

131. mansit kutsuvat kannuksen säestyksellä esitettyjä shamaanilauluja nimin kaine eryg ja kaikh yerei (eryg=laulu, ääni).

132. mansien eeppiset laulut jaetaan maailman alkuperästä ja jumalista kertoviin lauluihin (jalpin moit eryg), tarunomaisista sankareista kertoviin lauluihin (ternyn eryg) ja satuihin lisättyihin lauluosuuksiin (moit eryg).

133. mansit säestävät eeppisiä lauluja kielisoittimin (kannel-harppu, jousi-luuttu).

134. mansien lauluihin kuuluu improvisoidut laulut (eryg), tanssien aikana esitetyt laulut (yikv), laulajien elämästä kertovat laulut ("elämänlaulut", yengunkve tan), sukujen omistamat laulut, lapsille, rakastetuille ja lemmikkieläimille esitetyt ylistyslaulut ("ilolaulut", ulilap) ja häissä ja hautajaisissa esitetyt itkulaulut (luns eryg).

135. mansien soittimiin kuuluu 9-kieliset linnunmuotoiset (joutsen, kurki, hanhi) harput, 5-kieliset sitramaiset kielisoittimet (taryg, syp, yiv), 1-2-kieliset luuttumaiset kielisoittimet (sankvyltap, nerne yiv), miesten soittamat "soivat jouset" (tan, yovt, nal, kielet jänteistä, soitetaan nuolella, soittimen kärki hampaissa), naisten soittamat leuka / huuliharput (tumran), shamaanien 2-vanteiset kannukset (koip, kaoip, kädensija v-mallinen), helisevät riipukset (sil, shel´ken) ja kellot (lonkhan´sap, kerpap), renkaanmuotoiset helistimet (targunkve nel), koivuntuohinauhoista valmistetut hanhenhoukuttimet ja puiset pillit (sas nelum, kisgynut) ja tuulen ääntä jäljittelevät pyöritetyt rälläkät ja pillit (vot, largaltap).

136. hantien kertomaperinteeseen kuuluu tarinat (mons), laulut (ar), sadut (putur) ja arvoitukset (an-mons-yupty).

137. hantien tarinat voidaan esittää sekä kertoen että laulaen (arkena kertoen, juhlissa laulaen).

138. hantien karhupäiviin (karhu-kisat) kuuluu karhun syntytarinan kertominen (voi ar, pedon laulu).

139. hantit eivät laula sukujen pyhistä menoista ja esivanhemmista kertovia lauluja toiseen alkuheimoon (jänis, karhu) kuuluvien läsnäollessa.

140. hantilaulaja pukeutuu pyhiä tarinoita kertoessaan parhaimpiin vaatteisiinsa (tarinan ajaksi laulajan eteen / pöydälle pyhiä esineitä).

141. hantit laulavat pyhiä karhulauluja (voi-ar) kolmen hengen kuoroina juhlapukuihin ja huiveihin pukeutuneina (lauletaan vain karhupäivillä, lauletut laulut merkitään viivoin erityiseen keppiin).

142. hantien lauluja kuvastaa hurmosmainen luonne (laulajat ja läsnäolijat toistelevat laulun tärkeimpiä kohtia pitkään laulun päätyttyä, tärkeää että kaikki osallistuvat ja tuntevat olevansa osa tarinaa).

143. hantit pitävät kerrottuja tarinoita tosina (kerrotaan yksityiskohtaisesti ja voimakkaasti eläytyen, jokaisen ihmisen elämää pidetään tarinana).

144. hantien kertomaperinteeseen kuuluu luomistarinat, tarunomaisista sankareista kertovat tarinat, olevaisuuden rakenteesta kertovat tarinat (elämää  antava etelä, kuolemaa tuova pohjoinen), maasta, tähtikuvioista, eläimistä ja ihmisistä kertovat tarinat, karhun synnystä, ensimmäisestä karhunmetsästyksestä ja karhuun liittyvistä kielloista kertovat tarinat, alkuheimoista (por, mos) kertovat tarinat (ensimmäisen naisen syntyminen naaraskarhusta), haltijoista ja jumalista kertovat tarinat ja poikkeavasti käyttäytyvistä ihmisistä (alvi) kertovat tarinat (joutuu hankaluuksiin ja selviää niistä keksimällä uutta).

145. "kaikki arkuillatkin tanssittih" (ei pelkästään pyhinä).

146. "kyllä niitä ennen taisi arkkilauluja oikeen salottain, mutta nyn ne menis vaam paikka paikon, mistä kullonkin muistais", "vanhos arkiveisus o munt vähä kaunist laulu", "siinä arkkiveisuss oli korree nuatti" (arkilaulut=lauletut kansanrunot).

147. "arkoiltanaki välil kokoontuvat keijumäel" (mäet perinteisiä laulupaikkoja).
 
148. "käänyt matkasa sannoo, käämätön arveloo" (matkakertomukset suullisen perinteen muotoja).

149. "se laolo arvoksee vaekka se ol sokkee" (sokeat arvostettuja laulajia).

150. "illathan sitä ennen istuttiij ja tarottiin arvvuutokssii", "nehän ne ol iltahuvia sitten ne semmoset arvuutokset", "kyllä niitä arvauksija arvoteltiin se mitä muistettiin, aina ehtoisin" (arvoitukset iltojen iloa).

151. "itek kuki ällillää teki niitä arvuutuksia" (arvoitusten alkuperästä).

152. "kolome arvuutusta kun osasi pannaj jotta se ei arvanna jälekkäen niin sittä se joutu hymylään" (arvoitusleikki).

153. "sitä torveahan sitä tehtiin ja sitä törryyteltiin" (tuohitorvi).

154. "menin maa nukkumaa taik heräsin nii aina mul ol laulu ensmäne" (laulujen tärkeydestä).

155. "ku se soittahutti mettäs se kuulu koti astikka" (tuohitorvi).

156. "minä arvautar, rupias sinä arvaajaksi", "jos ei kolomee perättäi arvana sitte silemät siottii ja vietii Hytelää", "ku et arvaa arvotusta sit piäset Rahkolaa" (arvoituksista).

157. "yks onkki ist laulaja ja toized jälest siz laulad" (kansanlaulujen esitystavasta).

158. "itsekse hiljagaista laula" (oma laulu).

159. "hynäjä laula, itsekse hiljagaista laulaa" (hynyset=omat laulut).

160. "lauloimma ilta pitkä", "syksystä aletti käymä ilta istumassa", "sis käytti nidä illoja pidämäz" (iltojen istuminen).

161. "meil äijä soitti kandeliada" (isä kannelta).

162. "lägäjä ommada eloa nigu kaska" (kertoo omasta elämästään, omasta laulusta tuli oma kasku).

163. "oli ni vesol olla illalla ko kaikellaisi juttui keksitti" (vesselät iltajutut).

164. "mö kera laulatti" (laulettiin yhdessä).

165. "kuntele ku hä komial änel lägäjä" (kertojiksi syntyneillä miellyttävä ja rauhoittava ääni).

166. "hä oh hyvä laulaja mez", "oli laulaja naine, se siz lauloi" (laulajat miehiä ja naisia).

167. "kandelia oli mokkoma kolminurkkain" (kolminurkkainen kannel).

168. "hä on selvä laulama" (tuntee laulut).

169. "Antti soitta vaig mil soidul" (soittajien suku).

170. "heinäl lehel miägi mahan soitta", "koivul lehel vil soideda", "poiga tegi pajusoidun" (kotoperäisiä soittimia).

171. "otti kandelian rinnam pälle, ja sis sormiloil trallatteli" (kanteleen soittaja).

172. "jalal miä tumpsudan" (rytmisoitin).

173. "nyd miä kepsudan tantsia" (vieraan tanssia-sanan kotoperäisiä vastineita).

174. "kel on harvad hampad, se on laulaja" (laulajan tuntomerkkejä).